Oleniuksen katse jo kaudessa 2016

oleniusVetomies TM Racing Finland Teamin kuljettaja, sipoolainen Henry Olenius, joutuu leikkauspyödälle vielä tämän viikon aikana. Henry loukkasi polvensa Jämsän EM-enduron toisena kisapäivänä ja näin ollen hänen kautensa tänä vuonna päättyy ennenaikaisesti.

”Lauantain onnistuneen ajon jälkeen lähdin hyvillä mielin sunnuntain kisaan. Tavoitteenani oli luokkavoitto, joka oli jo edellisenä päivänä minulle tarjolla. Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella kaaduin kuitenkin heti useamman kerran ja ajorytmi oli hukassa. Yhdessä jarrupaikassa pyörä lähti alta ja otin jalalla vastaan, sillä seurauksella, että polvessa teki saman tien kipeää. Pystyin ajamaan päivän loppuun kipeällä polvella, mutta tiesin heti, että se on vaurioitunut. Muuten olen Jämsän viikonloppuun erittäin tyytyväinen, olin EM viikonlopun totaalin 2. luokassani ja sunnuntai oli taistelua kipua vastaan.

Kisan jälkeisellä viikolla kävin magneettikuvissa, jotka vahvistivat pelkoni. Oikean polven eturistiside on poikki ja kierukassa on pieni repeämä. Vamma ei ole yhtä vakava kuin pari vuotta sitten toisessa polvessa, mutta vaatii kuitenkin leikkaushoidon.

Tällä hetkellä harmittaa todella paljon, varsinkin kun viimeisissä kisoissa pystyin vihdoinkin näyttämään nopeuteni ja taitoni. Viisivuotiaana sain ensimmäisen moponi ja teini-iässä kaikki muut harrastukset jäivät enduron viedessä kaiken aikani. Annan kaikkeni lajille, harjoittelen lukemattomia tunteja viikossa ja pidän ajamisesta. Usein minulle naureskellaan Touho-lempinimeni takia, koska minulle on sattunut ja tapahtunut kisoissa enemmän kuin muille, mutta tällä kaudella kaatumiset ovat jääneet todella vähälle. Ilmeisesti yksikin liikaa voi silti katkaista koko kauden ja mitätöidä tekemäni työn.

Leikkaus on edessä tällä viikolla ja kuukauden toipumisajan jälkeen saan aloittaa pikku hiljaa kuntouttamisen. Ensi kaudella olen taas mukana voittotaistossa, periksi ei anneta.

Haluan vielä kiittää kaikkia tukijoitani ja erityisesti henkilökohtaisia tukijoitani. Ilman teitä ja tukeanne kilpailu tällä tasolla ei olisi mahdollista.”

Terveisin, Henkka

olenius2

Oleniuksen kausi 2015

  • 14.2. Kangasala Enduro II luokkansa 10.
  • 1.3. Numibia Snow Enduro luokkansa 4.
  • 21.3. 80. Päijänteen ympäriajo, keskeytys 2. kisapäivänä, sijoitus sitä ennen luokkansa 6.
  • 18.4. Panssari CC luokkansa 12.
  • 30.-31.5. EM sarjan osakilpailu Kroatiassa, luokkansa 11. ensimmäisenä päivänä ja luokkansa 13. toisena päivänä ( kärsi koko kisan teknisistä murheista)
  • 13.-14.6. Hartela SM-enduro, keskeytys 1.kisapäivänä, sijoitus sitä ennen luokkansa 3., ja 2. kisapäivänä luokkansa 3.
  • 27.6. Oktaani CC luokkansa 6.
  • 4.7. MotoRockFest Enduro sprint luokkansa 6.
  • 8.-9.8. Jämsä EM enduro, luokkansa 2. ensimmäisenä päivänä ja luokkansa 6. toisena

Aiemmat saavutukset

  • nuorten SM 2. vuonna 2013
  • nuorten SM 4. vuonna 2012

Vetomies TM Racing Finland tiedotus 17.8.2015