Eero Remes palautti Suomen enduron MM-kultakantaan TM Racing pyörällään

Eero Remes saavutti sunnuntai-iltana urallaan sen, mistä hän on aina haaveillut. Maailmanmestaruus ratkesi hänen edukseen kauden viimeisessä osakilpailussa hänen edukseen ja millä tavalla. Eero johti mm-sarjaa ennen viimeistä kisaviikonloppua seitsemällä pisteellä ja kaksi päivävoittoa pahimman kilpailijan kotimaassa sinetöivät mestaruuden.

Alkukaudesta Ranskan Christophe Nambotin ja Remes ajoivat vuorotellen päivävoittoja kisoissa ja pistetilanne oli tiukka. Mutta kauden kahdeksasta viimeisestä kilpailusta Eero vei nimiinsä seitsemän ja se kallisti vaakakupin suomalaisen puoleen.

” Belgian tuplavoiton jälkeen aloin itsekin uskoa mestaruuteen. Pystyin ajamaan rennosti koko kauden ja tekemään joka kisassa oman parhaan suoritukseni. En hermoillut, edes kauden viimeisissä kisoissa ja päätin ennen Ranskan kisaviikonloppua, että varmistelemaan en ala.

Voitto maistuu makealta, tietysti. Katsotaan nyt miten tätä juhlitaan, mutta maanantaina palaan jo takaisin Suomeen”, Eero toteaa omaan vaatimattomaan tapaansa.

Aiempi enduron MM-kulta TM Racing tehtaalle tuli vuonna 1998, kuskina silloin Roman Michalik ja pyöränä TM 125 cc. Voitto maistuu makealle myös Italian suunnallakin.

remes2